Asumisen unelmia – ja paljastus!

Me ollaan viimeisten kuukausien aikana käyty jonkin verran asuntonäytöissä. Mehän tosiaan remontoitiin meidän koti kesällä 2020 ja tää 44,5 neliön minikolmio on kyllä toiminut tosi hyvin meidän käytössä. Lapsella on oma pieni alkovi-huone, johon mahtuu lelut (nippa nappa), juniorisänky ja laatikosto vaatteille. Meillä aikuisilla on oma makuuhuone, johon mahtuu 160 cm leveä sänky ja lipasto/työpiste. 

Se kolmas huone onkin ehkä se ongelmallisin, vaikka sinänsä toimiva sekin. Kyseessä on meidän keittiö-olohuone, johon mahtuu kyllä ruokapöytä, sohva ja telkkari, mutta jonka kompaktius tuo vähän haasteita käytännössä. Esimerkiksi sen, että jos toinen tiskaa tai laittaa ruokaa, äänet voi häiritä muuta tekemistä. Haaveilen myös siitä, että tavarat saisi järjestykseen paremmin, eikä ne olisi nenän alla koko ajan. Tiedostan kyllä, ettei meistä uudessa asunnossa yhtäkkiä kuoriutuisi siivousintoilijoita ja että tavaran vähentäminen olisi myös hyvä ratkaisu.

Vallilasta ja tästä kodista lähtemisen miettiminen on ollut tuskaista, mutta prosessin myötä fiilis on alkanut parantua, siis pois muuttamiseen liittyen. Ensimmäisiä kertoja kun tehtiin myynnissä olevasta asunnosta ostotarjous tai harkittiin sitä, olin paniikissa. Entä jos en viihdy uudessa kodissa niin hyvin? Kaikki kulminoitui siihen, että meillä on nyt niin ihana koti. 

Arkea pienessä kodissa

Mutta lopulta tarpeeksi moni asia alkoi häiritä. Olisipa paremmat tilat vaatteille, olisipa paikka missä kuivattaa pyykkejä, olisipa keittiö vähän erillään olohuoneesta, olisipa isompi ruokapöytä. Ja jotenkin sitä kaipaa vähän enemmän tilaa. Tajusin, että vähän isompi koti voisi oikeasti lisätä mukavuutta arjessa aika paljon tai ainakin viedä pois niitä nyt ärsyttäviä/häiritseviä juttuja. Samalla kelaan sitä kuinka tämä ja tämä perhe asuu pienesti ja kuinka meidänkin pitäisi pärjätä. Ja kyllähän me pärjättäisi, ei siitä ole kyse. (Eikä ole mitään syytä vertailla, aivoni eivät vaan ole tajunneet sitä.)

Asuntoa etsiessä oon alkanut epäillä, että voiko asumiseen liittyvät unelmat oikeasti toteutua. Osittain varmastikin, mutta onko aina tingittävä jostain asiasta? Uskon kyllä myös siihen, että jos uusi asunto toimii jossain asiassa paremmin, sieltä sitten löytää jonkun toisen epäkohdan. 

Ja sitten se paljastus! Ollaan tekemässä pian kauppoja uudesta kodista! Vannoutuneet tulevat käpyläläiset muuttaakin Maunulaan! (Maunula sijaitsee siis n. 9 km Helsingin keskustasta suoraan pohjoiseen, Käpylä muutama kilometria etelämpänä. Vallilasta Maunulaan on 5 km). Millä Maunula kiilasi kärkeen? Metsä, männyt, koivut, metsä, muut puut, hintataso. Se tunne, kun tajusin että tästä parvekkeelta näkyy keskuspuiston metsä alkoi itkettämään ja vaikka itken yleensäkin vähän kaikkea, niin tiesin että tässä on nyt jotain. Muutamme tähän yhtiöön vanhaan Maunulaan, 50-luvun taloon, 64 neliön kolmioon tässä kevään aikana. Jännittää edelleen, mutta innolla odotamme! Metsän ja luonnonläheisyyden lisäksi ihanaa on tietysti tunnelmallinen 50-luvun koti ja lapsiystävällinen piha, josta toivottavasti löytyy leikkikavereita lapselle. Mun visioissa muutaman vuoden päästä siemailen teetä parvekkeella ja tarkkailen kun lapsi leikkii muiden kanssa pihalla. Nähtäväksi jää, kohtaako mun unelmat ja käytäntö uudessa kodissa ja alueella.

Mulle on siis vaikea tehdä isoja päätöksiä. Ne jännittää ihan kauheasti ja vaikka koen olevani esim. töissä hyvin muutosmyönteinen, niin jostain syystä oman elämän isoja muutoksia kammoan. Lopulta kuitenkin mun ajatus kääntyi siihen, että joo, Vallila on aivan ihana ja meidän koti on ihana, mutta niin voi olla myös seuraava koti ja asuinalue. Vallilaan pääsee aina käymään (ei suunniteltu muuttoa koskaan kovin kauas) ja miksei muuttamaan takaisinkin (okei, tää ei oo ehkä realistista tällä hintojennousu vauhdilla).

Oli tosi tärkeää että takana oli yksi tarjouskauppa ja yksi melkein tarjous (ei ehditty kun kämppä myytiin niin nopeaa), koska molemmilla kerroilla olin käynyt mielessäni sitä luopumisen prosessia ja se helpotti tunnemyrskyä vähän siinä vaiheessa kun tarjous menikin läpi. 

Muutama sana asunnon koosta, koska tätä pienuutta olen niin rummuttanut. Me haaveiltiin aika pitkään 52-53 neliön kolmioista. Nyt joulun alla yksi tällainen tuli myyntiin, mutta sen eteinen olikin ihan liian ahdas kun mietin lapsiarkea. Pieni eteinen olisi huononnus meidän nykyiseen ja tuli se olo, että 52 neliön kolmio ei oikeastaan tuo mitään lisäarvoa nykyiseen verrattuna. Mun “haavekooksi” tuli lopulta 58-62 neliötä, mutta pari neliötä jouduin siitä sitten tulemaan vastaan. Tuntuu siltä, että monet n. 60 neliön asunnot on vielä kaksioita. Oishan meille riittänyt vaikka 55 tai 57 neliötä, mutta sen kokoisia kolmioita ei varsinkaan tunnu olevan. Meidän uudessa kodissa on aula, jota oisin ehkä aiemmin pitänyt turhana tilana, mutta nyt mä näen sen aika kivana arjen leikki- ja kohtaamispaikkana. Pelkään kyllä myös vähän, että uusi koti tuntuu aluksi liian isolta.

Vallilan kodin edustalta

Maunulan kodin edustalta

Totta kai myös ekologisuus on koko ajan ollut mukana asuntokaupoilla. Kuten tässä meistä tehdyssä jutussakin todetaan, asumisella ja neliöillä on väliä kun miettii omaa hiilijalanjälkeään. Katsoin juuri, että mun hiilijalanjälki kyllä pikkuisen nousee uuden asunnon myötä, mutta kokonaisuus pysyy edelleen hyvällä tasolla. Tietysti jos olisimme muuttaneet uuteen asuntoon, olisin saanut hiilijalanjäljen alemmas. Mutta uuden talon rakentamisen päästöt ovat kovat ja kestää 20-30 vuotta ennen kuin talo on koko elinkaarta katsoessa vähäpäästöisempi, eli ns. kompensoinut rakentamisen aiheuttamat päästöt energiatehokkuudella. (Lähde) Ja vanhan talon taas voi remontoida energiatehokkaammaksi. Eikä tämäkään vertailu ei ole yksioikoinen, vaan hyvin moni tekijä vaikuttaa asiaan. Myös liikkuminen on yksi iso päästölähde ja meille on ollut ehdotonta se, että uudestakin kodista pääsee liikkumaan ilman omaa autoa.

Asioita mitä toivoimme asunnolta: 
Hyvä sijainti (helppo liikkua ilman autoa) 
Kolmio, tai muokattavissa (ikkunalliset makuuhuoneet) 
Hinta ihan maksimi 380k, mielellään alle (ennen Käpylän nykyisen hintatason tajuamista pidin mun maksimina ensin n. 320k ja sitten 350k, nyt tosin päästiin näidenkin alle) 
Ei liian iso koko (paljon on tarjolla yli 70 neliön kolmioita) 
Lähellä metsää/luontoa (ja vähemmän autoja/saasteita)
Yhteisöllinen piha, muita lapsia 
Viljelylaatikoita pihalla 
Parveke 
Keittiö erillään/kauempana olohuoneesta 
Mahtuu iso ruokapöytä 
Lisää käytännöllistä säilytystilaa
Palveluita/tekemistä lähellä

Näistä jouduttiin tinkimään oikeastaan vaan tosta sijainnista vähän ja huononevat julkiset yhteydet onkin eniten jännittävä asia. Maunulasta on tosi hyvät julkiset yhteydet, mutta ollaan totuttu Vallilassa niin huippuyhteyksiin, että vähän voi vaatia totuttelua. Toisaalta vastapainona se, että metsäretkelle pääsee kävellen parissa minuutissa. Päästään myös pois isojen autoteiden välistä, ja saadaan hengittää puhtaampaa ilmaa. Säilytystiloja täytyy itse sinne rakentaa/muokata. Asuntoa täytyy muutenkin vähän pintarempata, sekin oli sellainen asia mikä asuntojen katsomisen aikana alkoi tuntua ihan ok vaihtoehdota, vaikka alunperin haettiin ns. valmista.

Nyt tuntuu siltä, että tämä uusi koti toteuttaa monta asiaa, mistä ollaan kodissa haaveiltu. Ehkä vuoden päästä voin kertoa lisää siitä, toteutuiko unelmat myös käytännössä.