Miten sä voit?

“Keskeinen ihmiskunnan haaste on siinä, kuinka hyvinvoinnin tavoittelu saadaan mahtumaan yhden planeetan asettamiin väistämättömiin rajoihin.” (Arto O. Salonen)

Viisi vuotta sitten mun kesä näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Muutama päivä kesäloman alkamisen jälkeen olin yksin kotona ja sain pahan ahdistuskohtauksen. Tärisin yksin olohuoneen lattialla, hikoilin ja hengästyin, ajatus kiersi kehää, raajat puutui. Ajattelin, etten enää koskaan pysty palaamaan työelämään, vaan kuulun laitokseen. Pitkäaikainen ja suuritöinen opiskelu- ja työrupeaman aiheuttama stressi ja paine purkautui vaikeana ja jatkuvana ahdistuksena. Lopulta olin sairaslomalla 2,5 kuukautta ja sen jälkeen osa-aikatöissä.

Kirjoitan uupumuksesta vielä kokonaisen tekstin, mutta nyt haluan keskittyä yhteen asiaan, jonka uupumus viimeistään mulle opetti. Eli sen, mikä mut tekee hyvinvoivaksi ja mitkä asiat on mulle elämässä niitä kaikista tärkeimpiä.  

Mä oon vasta tässä vuosien kuluessa tajunnut sen, mikä rooli uupumuksella on ollut ekologisen elämän rakentamisessa. En tiedä onko se kaikista suurin, mutta se on tuonut hyvin tärkeän kulman ajatteluun ja tekemiseen. Nimittäin sen ymmärtämisen, että tärkeimmät asiat elämässä ei ole materiaa. Silloin kun sä voit huonosti, paljolla tavaralla tai isolla asunnolla ei tilannetta kauheasti paranneta. Totta kai koti on tärkeä tai ainakin mulle oli, mutta siksi että siellä koin olevani turvassa. Ja joitain tavaroita voi hyödyntää toipumisessa. Mutta pahan olon poistaminen ei liity materian haalimiseen. Eikä ison työmäärän haalimiseen ja tehokkuuden tavoitteluun. Mä myös matkustin uupumusaikana Roomaan ja olin sielläkin ajoittain ahdistunut. Jos olo on paha, se on paha myös Roomassa. Negatiiviset(kin) tunteet kannattaa kohdata ja käsitellä, eikä paeta tai sysätä niitä syrjään.

Mut paransi uni, kävelyt parin kilometrin säteellä kotoa, makoilu lähipuiston nurmikolla, ammattiapu (keskustelu ja fyysiset harjoitteet), läheisten ja ystävien ymmärrys ja tuki. Ja se että sain kalenterin tyhjäksi ihan kaikesta. Ja tietysti kaikessa tässä on mukana oman pään sisällä tehty työ oman mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sain näillä teoilla itseni kuntoon ja tiedän että nämä samat asiat ovat nytkin avaimia mun hyvinvointiin. Huomasit varmaan jo, ettei listalla näy paljon mitään ympäristöä tuhoavaa; ei autoilua, ei lentämistä, ei lihansyöntiä, ei tavaran ostamista.

Mulle palaset loksahtivat lopullisesti paikoilleen, kun luin tän Arto O. Salosen tekstin. En ollut tajunnut sitä kuinka vahvasti hyvinvointi ja se mistä se koostetaan, vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Se sanotaan jo otsikossa: “Kiertotaloudessa on kyse hyvinvoinnin parantumisesta.” Hän kirjoittaa siitä, kuinka hyvinvointi syntyy aineettomista asioista, joita meillä kyllä riittää loputtomasti. Itselläni tulee mieleen ainakin rakkaus, välittäminen ja kohtaamiset. Ja luonnonvarat (jotka tuottavat aineellista hyvinvointia) ovat rajallisia. Tottai kai on edellytys, että ensin inhimilliset perustarpeet on tyydytetty. Mutta voimme jokainen itse vaikuttaa siihen, mitä lähdemme tavoittelemaan ja miten. “Tyytyväisyys on huomion kiinnittämistä siihen, mitä jo on, eikä niinkään siihen mitä puuttuu. —— Haaste muodostuu siitä, että talouskasvupakon varaan rakentuneen hyvinvointiyhteiskunnan oletuksiin kuuluu tyytymätön kansalainen, joka haluaa jatkuvasti uutta ja enemmän. Tämän asian aukipurkaminen on välttämätöntä paremman huomisen rakentamisessa.” (Arto O. Salonen) Niinpä, tää on se ongelman ydin.

Me usein halutaan hankkia tavaraa kuvitellen, että se lisää hyvinvointia. Halutaan hienompia laitteita, isompia koteja, uusia autoja tai lentää mahdollisimman kauas. Eletään “sitku” maailmassa; sit kun saan tätä ja tätä, olen onnellinen. Ja mainonnan tavoite on nimenomaan vahvistaa tätä ajatusta. Mietin sitäkin, että matkoilla ilo liittyy usein siihen, että siellä ollaan aidosti läsnä niiden ihmisten kanssa ja ollaan poissa arjen ja kodin kuormittavista asioista, eikä siellä tehdä välttämättä mitään mitä ei voisi tehdä lähempänäkin. Mulle on ollut helppoa vähentää ostamista ja reissaamista sen jälkeen kun oon löytänyt tasapainon ja hyvän olon itseni kanssa.

Kuuntelin viime talvena myös tämän (myöskin) Arto O. Salosen esityksen ja mulle jäi erityisen hyvin mieleen yksi kohta kun hän kuvasi tätä tilannetta missä nyt olemme, kun yksin pärjäämisesta on tullut tavoittelemisen arvoista (ja se kuvitellaan vapautena). Salonen totesi siihen että “kun pärjään ilman sua, niin elämä ei tunnu miltään”. Monessakin yhteydessä on vähintäänkin sivulauseessa puhuttu siitä, että korona-aika on aiheuttanut yksinäisyyttä ja miten paljon pahaa ihmiskontaktien puute voi tehdä. Totta kai jotkut viihtyvät ja haluavat olla enemmän yksin ja toiset taas saavat voimaa sosiaalisista tilanteista. Mutta etenkin mielenterveyden horjuessa toisten ihmisten apu ja tuki on välttämätöntä. Jakamistalous pienentäisi päästöjä ja toisi arkeemme lisää ihmiskontakteja.

Välillä nousee esiin se kysymys siitä mikä on ollut mulle hankalaa ekoelämässä ja mistä olen joutunut luopumaan. Mun mielestä luopuminen-sanassa on negatiivinen sävy, se on jotain harmillista ja jostakin “joutuu” luopumaan. Mä en syö enää lihaa, mutten koe sitä ollenkaan harmillisena asiana. Lentämisen lopettamisesta tulee mieleen lähinnä se, että kun päätöksen takana on vankka peruste ja tunne sen takana, ei lopettaminen ole vaikeaa. Koen, että jokainen ekoteko on tuonut jotain hyvää mun elämään. Joidenkin liharuokien kohdalla ajattelen, että onneksi ei tarvitse niitä enää syödä! Mä pystyn tekemään kaikkia niitä asioita, mitkä mun mielestä tekee elämästä hyvää, onnellista ja helppoa. Ja taloudellisestikin pärjää, kun kuluttaa vähän. Ehkä siksi innostuinkin tekstistä niin paljon, koska koen itse että mun hyvinvointi on selvästi parantunut viimeisen 5 vuoden aikana. Siitä huolimatta, että olen esimerkiksi vähentänyt uuden tavaran ostamista, lentomatkustamista ja eläinperäisen ruoan syömistä selkeästi. Elän arvojeni mukaisesti ja se synnyttää paljon hyvää oloa.

En tietenkään sano, että jos sä et voi nyt hyvin, niin kaikki muuttuu taianomaisesti ekologisen elämänmuutoksen myötä. Mutta kannattaa miettiä, missä asioissa ja tilanteissa on yleensä hyvä olla. Onko vaikka uuden tavaran ostamisen tarpeen taustalla joku tietty tunne tai tilanne? Teetkö asioita joita itse haluat vai siksi että ajattelet että niin pitää tehdä tai koska kaikki muut tekee niin? Tuleeko shoppailusta hyvä olo vain hetkeksi ja lisääkö se oikeasti hyvinvointia? Tän oon sanonut jo moneen kertaan, mutta usein on kyse ajatustavan ja asenteen muutoksesta ja totuttujen ja opittujen tapojen kyseenalaistamisesta. Käymällä omia arvoja ja ajatuksia läpi, löytää ne asiat mitkä on itselle merkityksellisiä. Jos esimerkiksi lentämällä tehty ulkomaanmatka kerran vuodessa on todella tärkeä asia, niin omat päästövähennykset voi tehdä jossain muualla. Ja se on hyvä muistaa, että lähes kaikessa riittää vähentäminen. Mulla ainakin totaalinen lakko ja lopullisuus aiheuttaa pientä ahdistusta, ja jätänkin yleensä aina ns. takaportin auki.

Yhteiskunnassa, jossa ainakin mä näen sekä kaduilla että tuttavapiirissä pahoinvointia, pitäisi todella pysähtyä miettimään tätä. Kiertotalous, hyvinvointi, luottamus ja se, että hyvän elämän tavoittelu perustuu aineettomuuteen. “Tällä tavalla yhteiskunta dematerialisoituu siten, että kansalaisten kokema hyvinvointi samalla paranee.” (Arto O. Salonen)

Yksi mun parhaista hetkistä sairaslomalla oli, kun päätin kävelylenkillä hetken mielijohteesta käydä makaamaan puistotien viereiselle nurmikolle. Katselin siinä sinisellä taivaalla kumpuilevia pilviä ja olo oli pitkästä aikaa hyvä. Hyvinvointi on parhaimmillaan näin helposti saavutettavissa. Silloin opin myös hetkestä nauttimisen merkityksen.. Nyt mietin, että tässä on avain aika moneen asiaan. Jos otettaisi kaikki noi Salosen ajatukset ohjenuoraksemme, niin voisimme paremmin ja niin voisi myös maapallo.