Ekotekojen aatelia: lentolakko

Huomasin tossa vuodenvaihteesta, että vuosi 2018 oli ensimmäinen vuosi todella pitkään aikaan, kun en lentänyt ollenkaan. Ja se ei siis ollut vahinko. Huomaaminen liittyi ehkä siihen, kuinka nopeasti ja kivuttomasti vuosi oli mennyt. Kuten täällä kirjoitinkin, niin olimme Thaimaassa reppureissaamassa marraskuussa 2017. Silloin mulle valkeni lentämisen todelliset päästövaikutukset ja päätin olla lentämättä ainakin joidenkin vuosien ajan. Vuodesta 2013 lähtien olen lentänyt ilmastosyistä yhden kerran vuodessa, tosin 2016 tulikin sitten tehtyä kaksi matkaa, onneksi vaan Eurooppaan. Thaimaan matka oli vuoden 2017 yksi kerta.

Lentämättä jättäminen on todella iso ekoteko, sillä saa omia päästöjään reilusti pienemmäksi. Mun tämän hetken vuosittainen hiilijalanjälki Sitran laskurissa oli 4200 kg, Spark sustainabilityn laskurissa 2900 kg. Kun lisäsin (kuvitteelliset) Thaimaan lennot mukaan, Sitralla tulos oli 7200 kg ja Sparkilla 4800 kg. Eli pelkät lennot toi tuhansia kiloja lisää päästöjä! Saatika kaikki muu mitä matkalla kuluttaa ja miten vaikuttaa paikalliseen ympäristöön. Totta kai lyhyemmillä lennoilla on pienemmät päästöt.

Toisaalta Thaimaan matka teki ”lentolakon” (en haluaisi käyttää lakko-sanaa, koska koen että kyseessä on ennemminkin uusi, hyväksi koettu tapa elää) kannaltakin hyvää, koska se ei ollut todellakaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Paha jetlag, joka aiheutti sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita, kulttuurishokit, erilaisten arvojen kanssa kamppailu... Tuon Thaimaan jetlagin jälkeen olen monesti miettinyt sitä, kuinka epäluonnollista tollanen pitkä lento on, kun kroppakin reagoi niin voimakkaasti. Totta kai oli myös paljon ihania hetkiä ja oli hienoa, kun oppi niitä pieniä asioita ja tapoja uudesta kulttuurista.

Saimaalla

Pari viikkoa sitten tämä eri matkustustapojen päästöjä, hintoja ja matka-aikoja vertaileva artikkeli herätteli ainakin Intagramissa paljon keskustelu lentämiseen liittyen. Jo lähtökohdassa voi tosin nähdä ongelman: ingressissä on kysymys ”mikä olisi ilmaston kannalta kestävä tapa reissata”, joka viittaa siihen, että reissaamista ei lopeteta, vaan lentäminen. Tässä voi pohtia sitä, onko matkustelu ollenkaan välttämätöntä ja toimittajakin ehdottaa sitä, ettei matkusteta minnekään. Itselleni kotoilumatka kuulostaa kiehtovalta ja vähintäänkin kokeilemisen arvoiselta. Nytkin suurin osa omista matkakohteistani on muutaman tunnin junamatkan päässä Helsingistä. Mutta on varmasti myös elämyksellistä tehdä pidempiäkin matkoja maitse.

Ehkä päällimmäisenä keskusteluista jäi mieleen Ilmastoahdistus-tilin postaus siitä, kuinka tämäkin valinta liittyy arvoihin. Hän kirjoittaa: ”Kun sisäistin lentämisen haitallisuuden, en vain löydä itselleni riittäviä perusteluita, joiden myötä voisin lentää hyvillä mielin. —- Kun valitsen elää arvojeni mukaista elämää, eivät tekoni ole ristiriidassa arvomaailmani kanssa. --- Yritän muuttaa omaa ajatusmaailmaani siitä, onko talvella pakko päästä aurinkoon, onko lomalla pakko lähteä reissuun ja tarkoittaako matkalle lähteminen aina lentämistä.” Eli mitä korkeammalla arvoissa ympäristöasiat on, sitä helpompi ja huojentavampi on päätös lentämisen lopettamisesta.

Itse koen tämän juuri näin: ei ole tehnyt tiukkaa. Juteltiin kotona siitä, kuinka kummallisen tuntuisia sellaiset ”talven keskellä täytyy päästä etelään” kommentit ovat. En usko, että millään mittarilla ihmisen olisi jotenkin pakko matkustella/päästä jonnekin tiettyyn paikkaan/maahan/lämpötilaan. Siis jos suomalaisia ajattelee, joilla kuitenkin perusasiat elämässä ovat suurimmalla osalla todella hyvin. Toki eihän suurin osa varmaankaan ajattele sitä minään elinehtona, se on vain itsellä oleva vahva tunne. Mutta senkin tunteen voi kyseenalaistaa. Mielestäni onnellisuus ja hyvä elämä kannattaa monestakin syystä rakentaa jonkun muun kuin matkustelun varaan.

Muita hyviä keskustelun avauksia tässä yhteydessä oli mm. lentämisestä luopumisesta johtuvien tunteiden käsittely. (Joku myös ihan hyvin totesi, ettei tässä yhteydessä voi edes puhua luopumisesta, asia ei ole niin iso.) Moni kertoi, että matkustamisesta luopuminen tuntuu ahdistavalta ja menetys tuntuu todella suurelta. Nämäkin ajatukset on hyvä sanoa ääneen ja pohtia miten niitä voisi työstää. Toisaalta myös se on hyvä nostaa esiin, että isossa kuvassa lentäminen on vain rikkaiden etuoikeus ja jos luopuminen siitä on raskasta, niin kyseessä on todellinen ”first world problem”. Iso asia tässä on se, että asia on ollut nyt sen verran esillä, että moni lentäväkin kokee lentämisestä vähintäänkin pikkuisen huonoa omatuntoa. Ja tämä on tietysti tärkeä suunta, se voi johtaa muutokseen.

Myös matkailun vahva sosiaalinen hyväksyntä on tärkeä tuoda ilmi. Sitähän näkee paljon, kun joku kertoo jostain matkasta (etenkin lämpimään maahan), niin kaikkien tulee kommentoida ihaillen, hehkuttaen ja jopa kadehtien. Ja loman lähestyessä kysellään tulevista matkoista. Itse olen pyrkinyt vähentämään matkakuvista tykkäämistä sosiaalisessa mediassa, koska nykykulttuurissa ne tuntuvat olevan niitä eniten tykkäyksiä kerääviä.

Ja jos olen ihan rehellinen, niin mun on jo vähän vaikea ymmärtää ihmisiä jotka tuskailevat ja ahdistuvat lentolakosta (vaikkakin aivan mahtavaa että ovat siihen haastavuudesta huolimatta lähteneen!) Mutta yhdistän tän just tohon arvoasiaan. Koska mun arvomaailmassa valinta on niin selkeä, niin mulla menee jo vähän ”överiksi” ja on välillä vaikea ymmärtää toisenlaisia valintoja tekeviä. Tässä haluaisin kehittyä, koska uskon, että molemminpuolinen ymmärtäminen olisi oikea suunta viedä asioita eteenpäin ja saada ihmisiä muuttumaan ja lähtemään mukaan ilmastonmuutoksen torjuntaan. Itselläni päätös ja sen tuoma hyvä fiilis on vaan vahvistunut mm. kivojen kotimaanmatkojen jälkeen. Nyt kun asiasta paljon uutisoidaan niin tuntuu toki myös hyvältä olla jo ns. askeleen edellä.

Kuopiossa

En tosin ole itsekään täysin luopunut matkustelusta. Tämä teksti on kirjoitettu osittain Rovaniemellä, jonne tehtiin junalla viikonloppureissu viikko sitten. Elämä on välillä hektistä ja pakko myöntää että joskus kotoa ja arjesta pois lähteminen tuntuu tulevan tarpeeseen (koska teen myös kotiasioissa to do -listoja…) Vaikka haluaisin, että rentoutumiseni johtuisi jokailtaisista hengitysharjoituksista tai metsäretkistä lähipuistossa. Onko tämä nyt juuri sitä, että jokainen tekee niitä toimia, mitkä omaan elämään sopii?

Muistan myös ajan, jolloin lentäminen ei harmittanut. Köyhinä opiskelijoina laitettiin usein viimeiset roposet johonkin lentoon ja siitä oltiin niin onnellisia. Elämä pyöri ”Prahasta saa halpaa kaljaa” -tyyppisten juttujen ympärillä. Porukalla tuli sitten fiilisteltyä tulevia matkoja ja varmaan puhuttiin siitäkin, että aina täytyy olla joku reissu tulossa. Nykyään ihmettelen heitä, joilla tuntuu olevan pakkomielle matkojen varaamiseen. Muistan halpalentojen tulon, lensin Englannista Saksaan 1 punnalla syksyllä 2003. Mutta ehkä kun olen muuttunut tuosta ajasta ihmisenä niin valtavasti, niin tuon aikaista itseäänkin on vaikea ymmärtää. Eikä minulla tietenkään silloin ollut tietoa lentämisen päästöistä eikä ilmastonmuutoksesta. Ja uskon että tuolloin kyse oli paljon myös siitä sosiaalisesta hyväksynnästä ja statuksesta mikä reissaamisella oli.

Myös tämä artikkeli oli mielenkiintoinen lähtökohtansa takia etenkin (biojätteiden lajittelusta lentämättömyyteen). Jätteiden lajittelu ja se että materiaalit kiertävät on mielestäni todella tärkeää ja teen lajittelua itse todella pieteetillä, mutta totuus on se, ettei kannata itkeä yhtien banaaninkuorien takia, vaan ilmaston kannalta on paljon merkittävämpää keskittää energiansa ennemmin esimerkiksi lentämisen vähentämiseen.

Ja sitten on tietysti ne ihmiset, jotka toteaa, että “lentää se kone kumminkin.” Mun mielestä maailmassa on niin paljon esimerkkejä siitä, että kysyntä vaikuttaa tuotteiden ja palveluiden saatavuuteen, että uskon kyllä ihmisten vaikutusvaltaan näissä. Totta kai myös poliittisia linjauksia ja systeemin muutosta tarvitaan ja esimerkiksi verotuksella lentämisen halpuuteen olisi tosi tärkeää nyt puuttua.

Tällä viikolla olin HSY:n ilmastoseminaarissa, jossa  Perttu Pölönen (keksijä, futuristi, säveltäjä) puhui siitä, että meidän pitäisi ajatella isommin, rohkeammin ja radikaalimmin ja pyrkiä laajentamaan ja kyseenalaistamaan omaa ajatteluamme. Ajattelin taas tarjota teille tämän tutun vinkin: kokeile. Jätä seuraava lento väliin ja katso mitä tapahtuu ja miltä tuntuu. Kuten sanottu, elämänmuutos on helpointa aloittaa pienesti kokeilemalla. Ja kokeilemisen aloittamisessa tarvitaan juuri sitä oman vanhan ja totutun ajattelu- ja toimintatavan kyseenalaistamista. Ja omiin arvoihin tutustumista.